N E S U

b l o g g a r !

Sitsailua ja perinteitä

Nyt on ensimmäisistä nollakasien järkkäämistä sitseistä selvitty – ja kunnialla selvittiinkin! Keskiviikkoiset aktiivien harkkasitsit haalivat yläkertsille tällä kertaa lähes 70 osallistujaa. Tunnelma oli alusta asti tiivis ja korkealla.

Järkkäilyt aloitettiin aikaisin ja aktiivien tehokas toiminta sai minut sitsivastaavan roolissa lähes työttömäksi. Toastit pääsivät ensi kertaa tositoimiin, ja vaativasta tehtävästään he selvisivät hatunnoston arvoisesti, vaikka pientä jännityksen poikasta olikin ilmassa.

Ruokien laittoon pääsi osallistumaan koko järkkäriporukka, kun muut hommat saatiin nopeasti valmiiksi. Sitsin hämärässä ruokaisa broileripastasalaatti muistutti muutaman sitsailijan mielestä perus-pyttipannua, ja salaatinkastike pöydässä herätti hämmästystä. Onneksi kuitenkin ruokien maku korjasi pisteet kotiin ja kaikki saivat mahansa täyteen. Erityisesti pastaa olisi ollut vielä rutkasti, kiitos tunnollisille keittäjille.

Sitsien järkkäilyn lisäksi opittiin liuta vanhoja perinteitä ja legendaarisia tarinoita. Perinteistä päällimmäiseksi mieleen jäi se, kuinka skoolataan oikeaoppisesti sekä näin vältetään seitsemän vuoden kiroukset. Jälleen kuultiin tarina ”samling:in” syntyperästä ja saatiin nähdä maailmankuulu NESUvaaka, sekä oikealla että vasemmalla jalalla, á la Janne Orava.

Jatkoille NESUkellariin selvisi mursuista vain ensimmäinen ankka, mutta sitä ennen tanssilattian valtasivat uniikit tanssiliikkeet ja tunteita herättävät biisit.

Seuraavat järkkäilyt kiikarissa torstaina 31. tammikuuta, kun on aika vuoden ensimmäisten kaikille kuntalaisille avointen etkositsien. Siellä nähdään!

Marjo
NESU-KY:n sitsivastaava ’08


Yksi vastaus artikkeliin “Sitsailua ja perinteitä”

  1. 21.1.2008 @ 23.57 Teemu Peltokallio

    Hah hah!

    Täytyy kyllä myöntää etten ollut ihan ainoa mursu jatkoilla NESU-kellarissa. Eräs toinenkin ankka sinne selvisi muutaman vanhemman tieteenharjoittajan lisäki.


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute